Me K-Rauta Välivainiolla haluamme usuttaa esiin jokaisessa asuvan hyvintekijän. Me neuvomme, palvelemme ja suunnittelemme hyvin, jotta sinä voit tehdä hommasi hyvin.
Nyt haluamme myös palkita hyvintekijät: kerro sinä meille, kenelle kunnia ja 1 000 euron lahjakortti seuraavaa hyvintekeväisyysprojektia varten kuuluu!
Tunnetko hyvintekijän, joka tekee hommat aina kerralla kunnolla?
Aina huolellisen kotitarvenikkarin tai tunnollisen ammattilaisen, jonka työn jälki on kerrasta priimaa, jolloin aikaa jää parsimisen sijaan onnistumisen tunteesta nauttimiseen?
Vinkkaa meille hyvintekijä ja osallistut lahjakorttien arvontaan!
Ehdotusten pohjalta valitsemme finaalitrion, ja yksi heistä pokkaa itselleen vuoden hyvintekijä -tittelin sekä pääpalkinnon, siis 1 000 euron lahjakortin myymäläämme.
Koko kolmikon palkitsemme juhlavin menoin myymälässämme Hyvintekijän päivänä 4.10.2025.
”Onhan se hienoa, kun me puurtajat saamme kiitosta ja meitä arvostetaan. Tällaisen tunnustuksen työstään soisi kelle tahansa”
Pekka Karjula, Vuoden 2024 hyvintekijä
Vuoden Hyvintekijä -kilpailun säännöt
- Vuoden Hyvintekijä -kilpailuun voi ilmoittaa Vuoden Hyvintekijäksi rakentamisen tai remontoinnin alalla työskentelevän ammattilaisen tai käsistään taitavan yksityishenkilön, joka ilmentää kerralla kunnolla tekemisen henkeä tai asennetta
- Vuoden Hyvintekijä -ehdokkaan voi ilmoittaa kilpailuun K-Rauta Välivainion hyvintekijoille.fi-verkkosivustolla
- Vuoden Hyvintekijän valitsee K-Rauta Välivainion nimeämä tuomaristo tehtyjen ja kilpailun säännöt täyttävien ehdotusten pohjalta
- Kaikilta Vuoden Hyvintekijä -kilpailuun ilmoitetuilta tiedustellaan suostumus kilpailuun osallistumiseen. Suostumuksia voidaan tiedustella ilmoittautumisajan ollessa käynnissä
- K-Rauta Välivainio pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä kilpailuun ehdotetut tahot. K-Rauta Välivainion työntekijät tai työntekijöiden läheiset eivät voi osallistua kilpailuun
- Vuoden Hyvintekijä palkitaan 1 000 euron lahjakortilla K-Rauta Välivainioon
Aikataulu
- 8.9.2025 Ilmoittautumisaika alkaa
- 23.9.2025 Ilmoittautumisaika päättyy
- 24.9.2025 Kilpailun tuomaristo kokoontuu ja valitsee kilpailun finalistit
- 4.10.2025 Vuoden Hyvintekijän palkitseminen